Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 27.3.2018. Miten pääse Vartiosaareen?

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2018 tulosbudjetin ja toimintasuunnitelman erittely saattaa kuulostaa kuivalta, mutta on juuri sitä, mitä lautakunta on pyytänyt. Budjetti on poliitikon tärkein työväline, sillä ohjataan toimialan toimintaan.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimintakertomus ja tilinpäätös 2017. Valtavan ylpeä saa olla toimialan toiminnasta. Viime vuosi oli mullistusten,

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 13.12.2018, keskusteli pitkään asioista. Täällä kokousta edeltävä esityslistan ruotiminen.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet. Päätettiin esityksen mukaan. Lisättiin ehdotuksestamme: Selvitetään mahdollisuudet ottaa paremmin huomioon vapaaehtoistyö. Tästä käytiin pitkä keskustelu, että pitäisikö vapaaehtoistyön määrä huomioida avustuksissa paremmin. Tätä pohditaan myös virastossa, ja mietitään malleja tulevaa varten.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 13.12.2018: avustusperiaatteet ja musiikkiopistojen oikaisuvaatimukset

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet. Avustuksilla toteutetaan kaupungin strategiaa. Niillä lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Kaupunki luo kumppanuuksia ja on edellytysten luoja ja mahdollistaja. Niillä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiivinen toimija. Tuetaan sellaista toimintaa joka monipuolistaa omaa palvelutarjontaa. Jaostot päättävät yksityiskohtaiset myöntämis- ja arviointikriteerit.

Valtuusto 17.1.2018: Hernesaari ja maksuton ehkäisy nuorille

Helsingin kaupunginvaltuuston vuoden ensimmäinen kokous on 17.1.2018. Asialistalla on paljon mielenkiintoista.

 

Hernesaaren suunnittelu menee taas eteenpäin osayleiskaavan myötä. Sieltä puretaan nykyiset rakennukset, lukuun ottamatta Fordin tehdasrakennusta, Munkkisaaren teollisuustaloa, Valtion viljavarastoa, Löylyä ja Cafe Birgittaa. Telakkatoiminnot siirtyvät pohjoispuolelle. Aikoinaan suunnittelussa mukana ollut Helikopterikenttä ei ole enää mukana.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 16.1.2018 äänesti ensimmäisen kerran

 

Lautakunnan ensimmäinen äänestys käytiin aiheesta Lausunto kaupunginhallitukselle sinisen valtuustoryhmä ryhmäaloitteesta Leninpuiston nimeämiseksi uudelleen. Siniset haluavat muuttaa sen Ukko-Pekan puistoksi. Kokoomuksesta tuli ehdotus, että nimi muutettaisiin joksikin muuksi. Sen puolesta äänesti rkp, kd ja kesk sekä osa kokoomuksesta. En pitänyt itse ehdotusta hyvänä. Kaupungissa on myös nimistössä historian kerrostumia,

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 16.1.2018: budjettia ja aloitevastauksia

Tämän vuoden tulosbudjetti ja toimintasuunnitelma on kokouksen isoin asia. Tosi tärkeää on, että tässä vaiheessa tehdään uudella toimialalla sellaiset käytännöt, joiden avulla lautakunta pystyy ohjaamaan toimintaa tulevina vuosina. Toimintasuunnitelma onkin tosi kattava ja hienosti ohjaa painopistealueita. Se kuvaa myös koko toimialan toimintaa tänä vuonna erinomaisesti. Tulosbudjetti pitäisi olla kuitenkin nykyistä informatiivisempi.

Valinnanvapaus. Kyllä, mutta ei näin.

Valtuusto käsitteli tänään Helsingin lausuntoa hallituksen valinnanvapausesitykseen. Tämä oli varsin monipuolinen keskustelu, itse kerroin kantani näin:

 

Kantani valinnanvapauteen on kyllä, mutta.

 

Kyllä, mutta paremmin toteutettuna kuin mitä maan hallitus nyt meille tarjoaa.

 

Parhaassa tapauksessa ja vaiheittain toteutettuna valinnanvapaus antaa ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa ja toimia itse.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 12.12.2017: aloitteita ja hinnasto

Hyvää syksyn loppua ja joulun odotusta kaikille! Viimeinen kokous käsittelee aloitteita ja hinnastoa.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hinnasto 2018

 

Maksujen ja taksojen valmistelussa sovellettavan seuraavia periaatteita:

  • Lasten ja nuorten harrastustoimintaa tuetaan muita edullisemmilla hinnoilla.
  • Toimialan on toiminnallaan edistettävä yhdenvertaisuutta. Palvelujen on oltava helposti saavutettavia.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 19.9.2017: vastauksia aloitteisiin

Vastaus Keskustan tekemään valtuustoaloitteeseen kaupunginosavaltuustojen perustamisesta. Tarve tuoda asiat lähemmäksi kaupunginosia ja ihmisiä näin isossa kaupungissa on ilmeinen. Tässä kohtaa lautakunta kuitenkin vastausehdotuksessa ajattelee, että nyt ei ole oikea hetki aloittaa näin mittavaa muutosta. Kaupungilla tehdään uutta osallisuus- ja vuorovaikutusmallia, joka olisi tarkoitus ottaa vuoden 2018 alusta käyttöön. Jokaiselle kaupunginosalle nimettäisiin oma kaupungin työntekijä (stadiluotsi),

Ihmiset tekevät kaupungin, kunnioitetaan luontoa. Valtuustostrategiapuheeni.

Valtuusto käsitteli 13.9. kauden tärkeintä asiakirjaa, valtuustostrategiaa. Puhuin itse ihmisten kaupungista ja luonnosta. Tein myös yhden ponnen.

Hyvä puheenjohtaja, valtuutetut.

“Kaupungin maineen tärkein sisältö ja tärkeimmät tekijät ovat helsinkiläiset itse. Kaupunki ei koskaan ole valmis, mutta sitä rakennetaan joka päivä yhdessä.”

Tämä on minusta tämän strategian yksi tärkeimmistä ohjenuorista,