Category: Kaupunkisuunnittelulautakunta

  • Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.10.2014 päätti näin

    Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.10.2014 Päätettiin Koivusaaren osayleiskaavasta. Tein pari selventävää ehdotusta, koska Lauttasaaressa on monia oikeutettuja huolia. Ehdotin, että palvelujen saatavuus otetaan alueen jatkosuunnittelussa huomioon. Tämä erityisesti siksi, että Lauttasaaressa on liian vähän oppilaspaikkoja kouluissa tällä hetkellä. Opetusvirasto on huomauttanut, ettei nykyinen koulukapasiteetti riitä palvelemaan näin suurta määrää uusia asukkaita alueella. On laskettu, että oppilaspaikkavajaus on 760 […]

  • Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.10.2014: massiivinen Koivusaari, Cisse Häkkisen nimelle kunniaa ja Larussa palviljonkipäiväkodit saavat jatkaa

    Koivusaaren osayleiskaava jäi viime viikolla pöydälle. Kaava oli uudelleen nähtävinä ja kesän aikana tuli lausuntoja ja 17 muistutusta. Nyt alueelle suunnitellaan 5000 uutta asukasta. Edelleen ongelmia on, kuten massiiviset meren täytöt ja alueen rakentaminen moottoritien ehdoilla. Pyörätiekin tekee ihme mutkan. Viimeksi kun siitä kysyin, sanottiin, ettei sitä saa korkeuserojen takia oikaistua. Suunnitelma on nyt vähän […]

  • kaupunkisuunnittelulautakunta 7.10 päätöksiä

    Kaupunkisuunnittelulautakunta 7.10. meni näin: Itäisen saaristoon päätökseen tein lisäysehdotuksen, jolla yritin varmistaa sen, että metsänhoidon tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, eikä se vaaranna saarten luonto- ja virkistysarvoja. Ehdotin siksi lisäystä päätökseen: ”Itäistä saaristoa koskevien luonnon- ja metsänhoidollisten toimenpiteiden tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja edistäminen. Toimenpiteet eivät saa vaarantaa saarten luonto- ja virkistysarvoja.” Lisäys hyväksyttiin […]

  • Kaupunkisuunnittelulautakunta 7.10.2014: itäinen saaristo ja Krunikan porrashuoneet

    Itäisen saariston kaavasta päätetään nyt, asian oltua useamman viikon pöydällä. Tässä on pohdituttanut monikin asia. Ehdotuksessa käsitellään eri saaria, siten, että niillä on vähän eri painotuksia virkistyskäytössä ja muussa. Malkasaari on viheraluetta, jossa lyhytaikainen telttailu on sallittu. Satamasaari on kesämajasaari. Kotiluodolila on Jugend-huvila ja historiallinen puutarha, ja sitä käytetään matkailusaarena ja avoimena virkistysalueena. Läntinen neitsytsaari […]

  • Kaupunkisuunnittelulautakunta 9.9.2014: itäisen saariston kehittäminen

    Kaupunkisuunnittelulautakunta 9.9.2014 Itäisen saariston tulevaisuus on iso asia, joka lienee tarpeellista viikon verran pohtia. On tärkeää avata saaristoamme kaupunkilaisille virkistykseen, ne ovat nimittäin upeita. Natura-alueet ja luonnonsuojeluakohteet (39 kpl) on merkitty kaavaan, 101 rakennusta suojellaan ja kulkureitit merkitään paremmin. Itselleni on tullut lähinnä kysymyksiä Villingin osalta, jossa toivottiin asukkaiden toimesta pienempää tehokkuutta. Palautetta on tullut […]

  • Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokous 2.9.2014 päätöksistä

    Kalasatamankadun asemakaavan muutos. Katu kavennetaan (25 metristä 14 metriin) samalla tehdään katuaukio kävelyä ja pyöräilyä varten. Vertailun vuoksi voisi sanoa, että Mikonkatu on 14 metriä kävelyosuuksiltaan. Tarkistettu esitys Laajasalossa. Muistutuksissa ja lausunnoissa ei ole tullut muutoksia kaavaan. Lausunto länsimetron liityntäliikennesuunnitelmasta 2014. Lausunto on hyvä. Lauttasaaren linjastoa on pakko vielä tutkia ja kehittää. Ehdotuksessa 21-linjan sekava […]

  • Kaupunkisuunnittelulautakunta 2.9.2014: Länsimetron liityntälinjat Lauttasaaressa ja Kalasatamaan uusi katuaukio

    Kalasatamankadun asemakaavan muutos. Reitti kulkee Kalasataman keskuksen läpi. Bussireitit olivat alun perin tällä kadulla, mutta ne siirtyvät Hermannin rantatielle. Näin ollen katu kavennetaan (25 metristä 14 metriin) samalla tehdään katuaukio kävelyä ja pyöräilyä varten. Miten muuten pyöräillään aukiolla? Minne silloin ollaan menossa… Samalla kadusta tehdään lasikatettu tila, joka on auki ympäri vuorokauden. Kalasataman keskus saa […]

  • Kaupunkisuunnittelulautakunta 19.8.2014, mitä päätettiin

    Kaupunkisuunnittelulautakunta 19.8.2014 Lähiöprojektin toimintakertomus vuodelta 2013. Projekti toimi alueilla kuten Jakomäki, Malmi, Pohjois-Haaga, Kannelmäki ja Konala sekä MetroHelsinki-hankkeen osalta Herttoniemen yritysalue ja Myllypuro. Yksi tärkeä uusi aluevaltaus on ollut kytkeä täydennysrakentaminen osaksi hankkeita. Malmin pyöräkeskus on hyvä esimerkki hankkeesta, joka muuten jäisi hallintokuntien väliin ja siitä lähiöprojekti on ottanut kopin. Vuorovaikutusta alueilla on kehitetty, jotta […]

  • Kaupunkisuunnittelulautakunta 19.8.2014: Pasilan kustannukset nousee, pyöräilyn seurantaan työkalut

    Esityslista kolahti jälleen postiin, syksy on täällä. Pasilan keskustakorttelin asemakaava ja Pasilan keskustakorttelin alustava liikennesuunnitelma. Vähän huolestuneena kesällä sai lukea lehdistä Kalasataman rakennuttajan vaikeuksista löytää kauppakeskukselle kumppania. Se sama saattaa olla edessä Pasilassa. Itse pohdin sitä, onko näissä hankkeissa toimitilojen ja asuntojen suhds oikea. Pasilan aseman kohdalle on tulossa megahanke. Kauppakeskus toimii ikään kuin alustana. […]

  • Kaupunkisuunnittelu kesälomalle!

    Viimeinen kaupunkisuunnittelulautakunnan kokous käsitteli nämä asiat 17.6.2014. Jätkäsaaren matkustajasataman suunnitelma. Suunnitelma on massiivinen. Satama vakuuttaa, että kaava ei johda hallitsemattomaan tilanteeseen investointitarpeen tai liikenteen osalta. Tätä on vaikea kyllä ymmärtää. Sataman mukaan he eivät tarvitse kantaa, vaan sitä tarvitsee mm. raitioliikenteen järjestäminen toisessa vaiheessa. Investointilaskelmasta (130 meuroa) puolet olisi kannen kustannuksia. Kansi on ajoitettu 2025 […]