Author: Elina

  • Toipumiskoulu sisäilmasta sairastuneille Helsinkiin?

    Tein syksyllä valtuustoaloitteen, että Helsinki rakentaisi erillisen toipumiskoulun sisäilmasta sairastuneille lapsille ja opettajille. Aloitteeni oli vastattavana kaupunginhallituksessa kuun alussa. Helsingissäkin koulujen korjausvelkaa on päässyt syntymään ja aina välillä löytyy sisäilmaongelmia. Osa niistä on vaikeasti korjattavia. Lapsia ja opettajia myös sairastuu. Yksikin sairastanut lapsi tai opettaja on liikaa. Tukalaa tilannetta voisi parantaa sillä, että Helsingin kaupunki […]

  • Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 30.10.2018: kokouksen päätökset.

    Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan harrastus/liikkuminen -avustukset myönnettiin ehdotuksen mukaisesti.   Maa-alue vuokrattiin telakkatoimintaan Lindgre´n Venetelakka Oy:lle etu-Töölöstä.   Ehdotettiin kaupunginhallitukselle, että varataan alue Pallo-Pojat Juniorit ry:lle ylipainerakenteisen jalkapallohallin suunnittelua ja rakentamista varten tulevasta Jätkäsaaren liikuntapuistosta. PPJ:llä on halli Hernesaaressa mutta se joutuu väistymään rakentamisen tieltä.   Annettiin lausunto Johanna Nuortevan valtuustoaloitteesta murrosikäisten nuorten vanhemmille suunnatusta […]

  • Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 30.10.2018: avustusten jakaminen

    Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan harrastus/liikkuminen -avustusten myöntäminen. Täältä löytyy lista avustuksen saajista. Minusta jako näyttää perustellulta. Maa-alueen pitkäaikainen vuokraus telakkatoimintaan Lindgre´n Venetelakka Oy:lle etu-Töölöstä.   Alueen varaaminen Pallo-Pojat Juniorit ry:lle ylipainerakenteisen jalkapallohallin suunnittelua ja rakentamista varten tulevasta Jätkäsaaren liikuntapuistosta. PPJ:llä on halli Hernesaaressa mutta se joutuu väistymään rakentamisen tieltä. Tämä on odotettu päätös! Lausunto Johanna Nuortevan […]

  • Östersundomiin uutta Helsinkiä, taas askeleen eteenpäin

    Valtuusto päätti 24.1o.2018 Östersundomin yhteistä yleiskaavaehdotusta. Olen saanut olla käsittelemässä Östersundomia moneen eri kertaan, mm. vuonna 2015 silloisessa kaupunkisuunnittelulautakunnassa ja silloin totesin, että ehdotuksessa on vain kaksi ongelmaa: Sen talous on kuralla ja se on törmäyskurssilla luontoarvojen kanssa.   Nämä molemmat ongelmat ovat edelleen olemassa.   Ehdotus on edelleen puutteellinen luontoarvojen turvaamisen osalta. Näiden vuosien aikana Natura-alueen […]

  • Aloitteeni valtuustossa: Helsingistä liikkumista edistävä Global Active City

    Helsingistä Global Active City Helsinkiläiset liikkuvat liian vähän omassa arjessaan. Helsingin kaupunki on tarttunut asiaan mm. erilaisilla liikkumisen kehittämisohjelmilla. Liikkumista voidaan edistää monin eri tavoin, tekemällä arkiliikunnasta helppoa, edullista ja turvaamalla riittävät lähiliikuntapaikat. Uutta puhtia tarvitaan, jotta Helsingistä saadaan Suomen liikkumisystävällisin kaupunki. Global Active City on kaupunkien verkosto, joka auttaa kaupunkeja parantamaan asukkaiden hyvinvointia ja […]

  • Kaikille päiväkoti läheltä. Aloitteeni valtuustossa.

    Kaikille päiväkoti läheltä. Aloitteeni valtuustossa.

    Tein Mikko Särelän kanssa aloitteen siitä, että Helsingissä lasten määrä kasvaa koko ajan ja kaupungin omat ennustemallit eivät tuota tarpeeksi tarkkoja tietoja lasten määrästä eri kaupunginosissa. Ehdotin, että Helsingin väestöennustemallia kehitetään siten, että kyselytutkimuksella saatu tieto asukkaiden muuttoaikeista yhdistetään muista aineistoista saatuun muuttotietoon, jotta saataisiin tarkempi ennuste lapsiperheiden palvelutarpeesta. Vaikka asia kuulostaa byrokraattiselta, se ei ole […]

  • Lauttasaaren koululla sisäilmaongelmia!

    Viime päivinä on käynyt ilmi aivan hirveitä asioita Lauttasaaren Myllykallion koululta. Allekirjoitin aktiivisten vanhempien tekemän vetoomuksen, että tilanne ei saa jatkua tällaisena. Vien osaltani asiaa eteenpäin kaupunkiin päin. Täältä löytyy myös adressi, allekirjoita!   VETOOMUS TERVEELLISTEN JA TURVALLISTEN KOULUTILOJEN PUOLESTA LAUTTASAARESSA Lauttasaaressa toimii yksi suomenkielinen ala-aste, joka on tällä hetkellä Suomen suurin alakoulu reilulla 900 […]

  • Valtuusto 11.4.2018: talousraamin pitää varautua kaupungin kasvuun.

    Valtuusto 11.4.2018: talousraamin pitää varautua kaupungin kasvuun.

    Valtuusto puhui kaupungin talouden raamin valmistelusta.   Raami on se työkalu, jolla varaudumme kasvavan kaupungin tarpeisiin. Saamme lisää helsinkiläisiä, jotka tekevät kaupungista hauskemman ja toimivan. Jo kaupungin strategiassa on kirjattu, että “kasvu velvoittaa kaupunkia”.   Kasvu velvoittaa kaupunkia huolehtimaan päiväkotien ja koulujen sekä asuntojen riittävyydestä. Kasvu velvoittaa huolehtimaan sujuvasta joukkoliikenteestä ja pyöräilyn mahdollisuuksista. Kasvu velvoittaa […]

  • Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 10.4.2018 meni näin

    Kaupunginkirjaston aineiston logistiikka- ja kellutusjärjestelmän hankinta, kiiteltiin, kyseltiin. Todettiin, että hyvä uudistus, koska kellutus säästää työtunteja kirjojen siirtämiseltä ja palvelee asiakkaita paremmin. Päätettiin esityksen mukaan.   Lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Seija Muurisen aloitteesta frisbeegolfradan rakentamiseksi Laajasaloon. Katsotaan, ettei Laajasalon alue sovellu frisbeegolfradan rakentamiseen. Päätettiin esitetyn mukaisesti.   Lautakunta puolsi Kivikon liikuntapuiston alueelle sijoittuvan agilityharrastukseen soveltuvan liikuntahallin […]

  • Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 10.4.2018: kirjaston kellutusjärjestelmä ja frisbeegolfradoista

      Kaupunginkirjaston aineiston logistiikka- ja kellutusjärjestelmän hankinta. Uuden järjestelmän avulla koko kirjasto menee yhtenäiseen kokoelmaan. Kirjat jäävät palautuskirjastoon, ellei niille ole tarvetta muissa kirjastoissa. Tämä vapauttaa työaikaa muuhun.   Lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Seija Muurisen aloitteesta frisbeegolfradan rakentamiseksi Laajasaloon. Katsotaan, ettei Laajasalon alue sovellu frisbeegolfradan rakentamiseen rajallisen maa-alueen, vilkkaan muun käytön ja käynnissä olevien asemakaavamuutosten takia. […]