Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 10.4.2018 meni näin

Kaupunginkirjaston aineiston logistiikka- ja kellutusjärjestelmän hankinta, kiiteltiin, kyseltiin. Todettiin, että hyvä uudistus, koska kellutus säästää työtunteja kirjojen siirtämiseltä ja palvelee asiakkaita paremmin. Päätettiin esityksen mukaan.

 

Lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Seija Muurisen aloitteesta frisbeegolfradan rakentamiseksi Laajasaloon. Katsotaan, ettei Laajasalon alue sovellu frisbeegolfradan rakentamiseen. Päätettiin esitetyn mukaisesti.

 

Lautakunta puolsi Kivikon liikuntapuiston alueelle sijoittuvan agilityharrastukseen soveltuvan liikuntahallin lainahakemusta.

 

Lautakunta esitti kaupunginhallitukselle Helsinki Stadion Management Oy:n suunnitteluvarauksen jatkamista Telia 5 G Areenan peruskorjaus- ja parannushanketta varten.

 

Maa-alue vuokrattiin Kulosaarenkentän alueelta Kulosaaren Jalkapalloseura Kulps 2009 ry:lle perustettavalle yhtiölle.

 

Pitkäaikainen maanvuokrasopimus uusittiin Vihreä-Valkoinen Tennishalli Oy:n kanssa.

 

Koko lista täällä.

 


by