Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Avainsana Talin golf-kenttä

Yleiskaavalla tehdään tulevaisuutta: kaupunkisuunnittelulautakunta 5.10.2015

Kaupunkisuunnittelulautakunta aloittaa moniviikkoisen yleiskaavakäsittelyn tällä viikolla. Kaava on valtavan tärkeä koko Helsingin tulevaisuuden kannalta. Tavallaan tässä valitsemme, missä sarjassa haluamme painia. Omaa ajatteluani ohjaa se, että haluan Helsingin olevan aito metropoli: rohkeasti kasvava ja pohjoismaisella tehokkuudella toimiva.

Lähtökohdaksi onkin otettu kaupungin kasvaminen, uusien asukkaiden houkuttelu.

Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.4.2015: Vartiosaari

Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.4.2015: Vartiosaari

En halua rakentaa Vartiosaareen asuntoja. Se on luonnoltaan ainutlaatuinen osa Helsinkiä. Suurin osa Vihreiden valtuustoryhmästä on sillä kannalla, että Vartiosaari pitäisi säilyttää virkistys- ja luontokäytössä. Lähelle rakentuu suuria kaupunginosia, jotka ansaitsevat arvoisensa lähivirkistysalueet. Saarta on kuitenkin kehittävä avoimemmaksi, kaikille kaupunkilaisille saavutettavissa olevaksi alueeksi.

Yleiskaava arvioitavaksi: parannuksia luontokohteisiin

Yleiskaava laitetaan nyt kaikkien kaupunkilaisten arvioitavaksi. Tulevan kevään aikana halutaan kuulla laajasti, mitä mieltä kaupunkilaiset ovat siitä. itse toivon runsaasti
kannanottoja ja palautetta, myös itselleni.

Tässä vaiheessa yleiskaavaehdotusta ei hyväksytty millään tavalla. On tärkeää saada kuulla, mitä mieltä siitä aidosti ollaan. Saatujen lausuntojen ja näkemysten perusteella ehdotusta voidaan sitten muuttaa ennen syksyä,

Sekoilua Talin Golf-kentällä

Lautakunnassa käytiin eilen kiivas keskustelu Talin golfkentästä, jonka muuttamisesta asumiskäyttöön on tehty valtuustoaloite. Lautakuntahan siis vastasi omalta osaltaan aloitteeseen, lähettäen sen kaupunginhallitukselle lopullista vastausta varten.

Ode ehdotti hyvää lisäystä lausuntoomme:

”Helsingin kaupungilla on kunnianhimoinen asuntojen vuosittainen asuntojen tuotantotavoite. Asuntopulan hillitsemiseksi ja Helsingin tonttitarjonnan riittävyyden varmistamiseksi kaupungin tuleekin varautua Talin alueen pikaiseen kaavoittamiseen ja rakentamiseen yleiskaavan valmistuttua.

Talin Golf-kentälle asuntoja? Kaupunkisuunnittelulautakunta 4.2.2014

Taas käydään keskustelua mielenkiintoisesta Talin golfkentästä, jonka muuttamisesta asumiskäyttöön on tehty valtuustoaloite. Vastaus ottaa kannan, että kenttä voisi joskus tulevaisuudella olla 9-reikäinen tai se osuus olisi virkistyskäytössä ja loppuun voisi rakentaa. Itse pistäisin alueelle enemmän asuntoja ja loput yleiseen virkistykseen. Aikatauluksi hahmotellaan yleiskaavakäsittelyä, ja tosi pitkälle tulevaisuuteen. Olisi hyvä, jos vastauksessa puhuttaisiin kuitenkin kaupungin asuntotavoitteista ja niiden saavuttamisesta.