Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Avainsana kirjastot

Syksyyn innostunein mielin

Syksy alkaa kulttuuri-ja vapaa-ajan lautakunnan seminaarilla. Kokoamme ajatuksiamme kaupungin strategiaan. Julkisista keskusteluista päätellen siitä on tulossa linjaavampi ja poliittisempi kokonaisuus kuin aiemmin.

Strategian laadinnassa riitelee aina kaksi näkökulmaa. Lyhyempi, oikeita valintoja tekevä paperi on parempi ohjenuora kaupungin johtamiseen. Neljä vuotta on lyhyt aika, eikä kaikkea maailmaa saa yhdessä valtuustokaudessa valmiiksi.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksen antia 15.10.2013

Kaupunkisuunnittelulautakunta 15.10.2013.

Viime viikolla jäi pöydälle Länsi-Herttoniemen kaava, Siilitien ja Kettutien alueella. Vasemmistoliitto ehdotti, että asia palautetaan siten, ettei kirjastorakennusta pureta. Tätä en voinut kannattaa, koska siinä olisi mennyt samalla 200 asuntoa. Ja esityslistalla lukee kuitenkin selvästi, että ”Kirjaston ja nuorisotalon rakennusta ei saa purkaa ennen kuin korvaavat tilat toiminnoille on toteutettu muualla Herttoniemessä.” Eli molemmille,

kaupunkisuunnittelulautakunta 15.10.2013: Meri-Rastilan metsä säilytettävä

kaupunkisuunnittelulautakunta 15.10.2013: Länsi-Herttoniemi ja Meri-Rastila.

Viime viikolla jäi pöydälle Länsi-Herttoniemen kaava, Siilitien ja Kettutien alueella. Uusien asuintalojen keskelle tulee leikki- ja oleskelualue, siilitien varressa oleva entinen seurakuntatalo puretaan. Jos nykyinen kirjastokin purettaisiin ja toiminta menisi Hertsikan metroaseman uuteen palvelukeskukseen, tulisi vanhan kirjaston tilalle asuntoja. Näitä ei kuitenkaan pureta ennen kuin korvaavat tilat on toteutettu.

Kaupunkisuunnittelulautakunta 27.8.2013: Mellari, Kalasataman ulkotilat ja Koskelantien bussikaista

Kaupunkisuunnittelulautakunnan asioita 27.8.2013

Pöydällä on Mellunmäen ostoskeskuksen kaava. Tarkoitus on tehdä neljä kappaletta kolme – kuusikerroksisen asuinrakennusta purettavan ostoskeskuksen ympäristöön. Alimmissa kerroksissa liiketiloja ja mukana päiväkoti. Uusia asukkaita tulisi noin 250. Asukas- ja kulttuuritila Mellarille on etsitty ja löydetty korvaavia tiloja. Nyt on niiden osalta neljä vaihtoehtoa. Tärkeää olisi,