Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Avainsana kaupunkiliikenne

Kasvava kaupunki tarvitsee sujuvan liikenteen

Posted on , 0

Kirjoitimme Anni Sinnemäen ja Ville Ylikahrin kanssa kaupungin sujuvasta liikenteestä  

 

Helsinkiläiset liikkuvat monin eri tavoin. Kaupungin ääniin kuuluu ratikan kolahtelu, työmatkapyöräilijän vaihteiden naksahdus, auton odottava hurina liikennevaloissa ja metron nouseva lähtöääni. Liikenne on ääniä, mutta myös ruuhkaa, turhautumista ja melua.

 

Kaupunkisuunnittelulautakunnan päätökset 10.2.2015

Katajanokan maanalainen pysäköinti jäi viime viikolla pöydälle. Katajanokalle tulee iso pysäköintiluola. Kannatin Oden ehdotusta, että selvitetään pysäköintiä Katajanokalla maanpäällä, jolloin tulee selvittää mahdollisuuksia varata citylogistiikan periaatteiden mukaan tilaa tilapäiseen pysähtymiseen, talvella vuoropysäköintiin tai viikottaiseen siivouspäivään sekä mahdollisuutta Luotsikadun muuttamiseen pihakaduksi yhden korttelin osalta. Äänestyksessä Oden ehdotus meni läpi äänin 6-3.

Koivusaaresta tehtävä parempi

Kaupunginvaltuusto käsitteli Koivusaaren osayleiskaavaa 14.1.2015. Se on iso kaava, tarkoitus on saada Lauttasaaren kylkeen yli 5000 asukasta. Alue on vaikea rakentaa ja intohimoja herättävä, se on kaunis ja merellinen nykyisellään.

Koska Koivusaareen tulee metroasema, ymmärrän sen tiivistämistarpeen. Siitä on mahdollista tehdä hyvä asuin- ja työpaikka-alue, mutta suunnittelun ja rakentamisen aikana pitäisi ratkoa muutamia vielä olemassa olevia suuria ongelmakohtia.

Yleiskaavassa aineista

Tällä viikolla julkaistaan yleiskaavaluonnos. En ole sitä vielä nähnyt, mutta visiota käsiteltiin vuosi sitten. Silloin kirjoitin näin:

Kyse on siitä, missä sarjassa Helsinki haluaa painia, on yleiskaavapäällikkö Richard Manninen todennut. Kaupungin kasvaa ja yleiskaavan pitää vastata tähän. Se on myös tämän kaupunkisuunnittelulautakunnan kauden tärkein ja kauaskantoisin päätös: miltä Helsingin pitäisi näyttää vuonna 2050?

Kaupunkisuunnittelulautakunta 4.11.2014: Kruunusillat ja Östersundom!

Östersundomia suunnitellaan kovaa vauhtia. On vaikea suhtautua alueeseen, sillä se on hieno mahdollisuus tehdä uutta kaupunkia, mutta toisaalta myös todella kaukana (tulevallakin metrolla yli 40 minuuttia keskustasta) ja hyvin vaikea suunnitella urbaaniksi. Tässä ehdotuksessa rakenne muotoutuu metron ympärille ja suunnitteilla on aika paljon pientaloasumista myös. Ehdotus on tehty riskillä, sillä alueella on pari lintulajia (pyy,