Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos ei odota – #WeWillMoveAhead

Palasin perhevapaalta työhöni Akavaan, jossa olen ilmasto- ja ympäristöpolitiikan asiantuntijana. Tämä kirjoitus on julkaistu Akavan Tuumaamo-blogissa.

Kuolleella planeetalla ei ole työtä. Siksi on syytä olla mukana pysäyttämässä ilmastonmuutos. Akava on mukana vaikuttamassa siihen, että työtä muutetaan kestävämmäksi ja uusien, kestävämpien elinkeinojen syntymistä tuetaan. Tämä vaatii uutta tutkimus- ja tuotekehitystä ja siihen panostamista sekä olemassa olevien työprosessien uudelleen miettimistä.

Toivoton USA:n vaali synnyttääkin toivoa.

Hillary Clinton hävisi juuri kisan, eikä tullut valituksi Amerikan presidentiksi. Minulle aamu on ollut surullinen. Olin mukana hänen kampanjassaan viime syksynä, vapaaehtoisena, kun asuimme Washington DC:ssä. Minulle hän edustaa taistelua tasa-arvon puolesta, erilaisuuden hyväksymisen puolesta, oikeudenmukaisuuden puolesta.

Hillary Clinton oli niin sanotusti tehnyt kotitehtävänsä. Hän oli pätevöitynyt politiikassa monien vuosien ajan,

Miten Pariisi onnistui? Ilmastosopimuksessa on voimaa.

Blogi on julkaistu Akavan sivuilla 12.12.2015

Ilmastosopimuksesta voimaa

Pariisin ilmastokokous teki sen, mitä moni luuli mahdottomaksi. Isäntämaa Ranska puristi kasaan kahdessa viikossa kompromissin, joka valaa toivoa ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun.

Maapallon lämpeneminen on pysäytettävä kahteen asteeseen. Pitkän aikavälin tavoitteena kunnianhimoa lisätään viittaamalla sopimuksessa 1,5 asteen tavoitteeseen.

Matkalla Pariisiin: mitä odotan kokoukselta?

Muutaman viikon päästä maailma kokoontuu Pariisiin päättämään maapallon tulevaisuudesta. Pystymmekö rajoittamaan ilmaston lämpenemisen kriittiseen kahteen asteeseen vai teemmekö sen vasta sitten kun on liian myöhäistä? Parempi olisi toimia ajoissa, siksi odotukset ovat korkealla.

Osallistun Pariisin ilmastokokoukseen työni puolesta, Akavasta, suomalaisen palkansaajakeskusjärjestöjen edustajana, osana Suomen hallituksen delegaatiota.

Kansainvälinen ammattiyhdistysliike on ollut erittäin aktiivinen ilmastoneuvottelujen suhteen.

Tie fossiilisista uusiutuviin luo työtä

Tänään 17.2.2015 julkaistiin Kauppalehdessä minun ja Kepan Tuuli Hietanimen kirjoitus siitä, miten muutos fossiilisista uusiutuviin luo työtä ja omavaraisuutta.

Nordean päätös poistaa sijoitussalkuistaan hiilikaivosyhtiöt avasi toivottavasti monien silmät ilmastonmuutoksen hillinnän taloudellisille vaikutuksille. Vaikka salkkuun jäikin vielä öljyä ja kaasua, kaukonäköiset sijoittajat valmistautuvat jo nyt energiajärjestelmän murrokseen.

Fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöt kattoivat lähes 80 prosenttia vuosien 1970 ja 2010 välisenä aikana tapahtuneesta päästöjen kasvusta.