Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

kaupunkisuunnittelulautakunta 16.4.

Tänään saadaan katsaus viime vuoden kaavoitukseen. Viime vuonna tehtiin kohtalaisen ympäristöystävällistä kaupunkia. Yli 90 % kaavoitetusta asuin- ja toimitilakerrosalasta sijoittuu raideliikennevyöhykkeelle. Peräti 2/3 osaa
toimitilakerrosalasta syntyi kantakaupunkiin, aluekeskuksiin tai
raideliikenteen suunniteltuihin solmukohtiin.

Taivallahden kasarmin alueen asemakaavan muutos. Armeija on lähtenyt tervetuloa asuminen, vanhusten asuntola ja kauppa. Alueen rakennukset suojellaan.

Itä-Pakilan siirtolapuutarha-alue jäi viimeksi pöydälle. Tämä on vaikea asia. Vastustus nykyisiltä siirtolapuutarhalaisilta on mittavaa. Paikalle tulisi paljon uusia palstoja, kun aikoinaan koulupuutarhana toimineelle alueelle tulisi uusia ja lisäksi kulmiin, joissa on aikoinaan ollut yhteiset käymälät. Lisäksi osa suurista palstoista pilkotaan ja reunamille pannaan pari lisää. Tätä varten tulisi myös tie ja parkkipaikkoja. Molemmat ovat perusteltuja, koska kuulemma nykyisellään pakilalaisia häiritsee, kun siirtolapuutarhaväki parkkeeraa minne sattuu. Siirtolapuutarhapalstojen tarve on kaupungissa huutava, mutta mietityttää kyllä metsästä nirhaiseminen ja se mitä ihmiset ovat sähköposteissaan sanoneet: miten käy luonnonarvojen ja kulttuurimaiseman?

Käpylän Kisakylän asemakaavan muutos. Kisakylän rakennukset ja pihatilat sekä suurten perheiden asuntojen
korttelikokonaisuus suojellaan. Tärkeää on, ettei muutos sulje pois meluntorjunnan tai hiukkastorjunnan parantamista, paitsi muutamassa kohtaa, jossa piha-alueiden meluntorjunta ei ole toteutettavissa vaarantamatta alueen säilytettävän
ympäristön arvoja. Tämä vaikuttaa hyvältä muutokselta.

Nervanderinkatu 13 asemakaavan muutosehdotus. Museoviraston käytössä olleen entisen
koulurakennus annetaan nyt Sibelius-Akatemian käyttöön. Samalla rakennus
suojellaan. Rakennusta laajennetaan pihan alueella osittain maan pinnan alapuolella
olevan kerroksen verran.

Veturitien liikennesuunnitelma. 140 miljoonan euron hanke, ihan kamalan kallis. Perustellaan
sillä, että saataisiin Keski-Pasilan rakentaminen vauhtiin, mikä onkin tärkeää. Hintaa nostaa se, että työ vaatii paljon väliaikaisjärjestelyjä eikä junaliikennettä voi töiden ajaksi pysäyttää. Olisiko mitenkään mahdollista aloittaa päättämällä toteuttaa vain se osuus, joka on Keski-Pasilan rakentamisen kannalta oleellista ja jättää monsterikallis osuus myöhäisempään päätökseen?