Tehdään Anni Sinnemäestä pormestari

sinnemaki-pormestariksi

Tapasin Sinnemäen ensimmäistä kertaa vuonna 1999. Uudella Ylioppilastalolla oli Valtiotieteilijöiden vaalivalvojaiset, ja tuore kansanedustaja Sinnemäki saapui paikalle tuloksen ratkettua. Niissä vaaleissa me teimme historiaa: kansanedustajien lukumäärä nousi yli kymmeneen. Enpä olisi silloin uskonut, miten moninaisin tavoin polkumme tulevat kietoutumaan yhteen. Hän on ollut pomoni, kun olin erityisavustaja, Vihreiden puheenjohtaja, ministeri, kansanedustaja, valtuutettu ja kaupunkisuunnittelun apulaiskaupunginjohtaja.

Viime vuosina olemme rakentaneet raiteita, puolustaneet päiväkoteja ja kouluja ja puistoja, tehneet kilometreittäin pyöräteitä. Haluan, että hyvä suunta jatkuu ja vauhtiin otetaan vielä yksi kierros lisää. Siihen pystyy Helsingin pormestarina Anni Sinnemäki.

Comments

2 responses to “Tehdään Anni Sinnemäestä pormestari”

  1. Viheralueet hakusessa Avatar
    Viheralueet hakusessa

    Viime vuosina on tosiaan rakennettu raiteita, puolustettu päiväkoteja ja kouluja ja tehty kilometreittäin pyöräteitä. No, puistot ja viheralueet ovat vielä vähän hakusessa.

    1. Elina Avatar

      Olen eri mieltä. Olemme myös rakentaneet puistoja, tehneet metsäisen suojeluverkoston, suojelleet alueita.