Etsin tänä vappuna työn iloa. Vastaukseksi ystävälliseen mitäkuuluu -kysymykseen saa nykyään vain vastauksia: kiirettä kiirettä, ja töissä on hirveää. Facebook-statukset ystävillä ovat karuja: väsyttää, onneksi aurinko piristää, töitä painetaan.
En tiedä kauanko ne kuuluisat elämän ruuhkavuodet kestävät. Tuntemani, vanhempieni ikäiset ihmiset paiskovat yhtä paljon töitä kuin me kolmekymppiset. Käytännössä se siis tarkoittaa jotain 40 vuotta vielä tätä tahtia. Koska ennen seitsemääkymmentä meistä nykykolmekymppisistä tuskin kukaan pääsee eläkkeelle.
Mistä työelämään saisi enemmän huokoisuutta? Sellaista elämää, jossa ensin paiskotaan töitä ja sitten otetaan vähän rennommin. Lopetetaan vaikka työt kokonaan vuodeksi ja perustulolla eläisi, jos eläisi oikein köyhästi. Trendi tuntuu menevän päinvastoin: pahanilkiset ihmiset haluaisivat lopettaa vuorotteluvapaajärjestelmän, opintovapaat, virkavapaat, mieluiten myös vanhempainvapaat.
Sen jälkeen huokoista on vain aivoissa, kun tätä vauhtia painetaan.
