Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 20.6.2017, ensimmäinen kokous!

 

Uuden lautakunnan ensimmäinen kokous. Mahtavaa päästä tekemään töitä sen eteen, että Helsingistä tulee entistäkin hauskempi ja mielenkiintoisempi kaupunki.

Listalla on hallinnollisia päätöksiä kuten se, milloin lautakunta kokoontuu ja elokuussa pidetään lautakunnan strategiaseminaari. Sitten määritellään rajat virkamiesten päätöksille. Siirrämme myös toimivallan viranhaltijoille vuokralle antamiseen, enintään kuudeksi vuodeksi kerrallaan.

Päätämme, että viraston päälliköt saavat tehdä päätökset tilojen tai alueiden käytöstä anniskelutoimintaan.

KinoKivinokka-työryhmän oikaisuvaatimus avustuksiin. Työryhmä haki 4000 euroa ja heille myönnettiin 1000 euroa. Hakevat oikaisua siten, että se olisi 2500 euroa. Työryhmä sanoo, että hakemuksen käsittelyssä on tehty virhe. Virkamiesten mukaan virheen laatu ei kuitenkaan käy selvästi selville. Perusteluissa lukee myös, että lähtökohtaisesti siirtolapuutarhojen kesätapahtumia ei avusteta. Kesälle 2017 Kivinokkalaiset ry:lle myönnettiin 2 500 euroa erilaisiin tapahtumiin. Elokuvaesityksille Kivinokkalaiset ry ei hakenut tukea vaan sitä haki myöhemmin tämä työryhmä. Molemmille toimijoille myönnetyillä avustuksilla nousi Kivinokan kesätapahtumien kokonaistuki 500 eurolla vuodelle 2017 edellisestä vuodesta. Tästä syystä oikaisuvaatimukseen ei haluta suostua.

Suomen taidetanssin tuki ry:n oikaisuvaatimus taiteen perusopetuksen kehittämisavustuksiin. Ehdotus on, että hylätään. Suomen taidetanssin tuki ry oli hakenut kulttuuri- ja kirjastolautakunnalta 25 000 euron taiteen perusopetuksen kehittämisavustusta vuodelle 2017. Tätä ei myönnetty. Päätökseen kirjattiin, että hakemuksia tuli paljon suhteessa määrärahaan, eikä kaikille hakijoille voida myöntää avustusta määrärahan vähyyden johdosta. Taiteen perusopetuksen kehittämisavustuksien kriteerinä ei ole taiteen perusopetuksen rahoituksellisen tasa-arvon vahvistaminen.

Tapanilan Urheilutalosäätiön pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen pidentäminen. Säätiön tarkoituksena on rakentaa uusi mailapelikeskus Puistolaan ja saneerata Puistolassa ja Tapanilassa jo olemassa olevia tiloja. On tarkoitus laajentaa jousiammunta- ja boulderointitiloja sekä uudistaa kiipeilytiloja. Lisäksi squashkenttien tilalle rakennetaan monitoimitilaa kahteen kerrokseen.

Lateppo Oy:n pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen pidentäminen. Säätiön tarkoituksena on rakentaa kokonaan uusi liikuntatila sekä saneerata jo olemassa olevia tiloja. Uudistuksen jälkeen mailapelikeskuksessa on yhteensä yhdeksän sulkapallo-, kaksi squash- ja seitsemän tenniskenttää.

Liikuntapalvelupäällikön viran väliaikainen hoitaminen. Taina Korelli hoitamaan, oman toimensa ohella, liikuntapalvelukokonaisuuden liikuntapalvelupäällikön virkaa.

Läntisen nuorisotyöpalvelun aluepäällikön viran väliaikainen hoitaminen. Merja Hovi hoitamaan nuorisopalvelukokonaisuuden läntisen nuorisotyön aluepäällikön avointa virkaa.
Koko lista löytyy täältä.