Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Demarit jäi ulos aidosti viherelvyttävästä budjetista Helsingissä

Posted on Ei avainsanoja 0

Helsingissä syntyi aikamoisen viikonloppuisen väännön jälkeen budjettisopu. Siinä on kaikki muut kaupunginhallitusryhmät, paitsi demarit. Ne sitten maalasivat itsensä nurkkaan hirttäytymällä kunnallisveron nostoon, vaikka talous ei sitä vaatinutkaan.

Voipi olla että kunnallisveroa joudutaan lähivuosina nostamaan, mutta se kannattaa tehdä siinä vaiheessa kun talous kääntyy nousuun ja palvelujen rahoittaminen sitä oikeasti vaatii. Tällä budjetilla turvataan palvelut käymättä kuntalaisten kukkarolla. Paitsi sen verran, että yleistä kiinteistöveroa nostettiin hieman, mutta sekin kohdentuu valtaosaltaan muuhun kuin asumiseen.

Kuten Hesari kertoi tänä aamuna, teatraalinen kulminaatiopiste  demareille oli toimeentulotuki, joka nyt oli aivan pelkkää show:ta. Lopullisessa budjetissa siihen lisättiin 20 miljoonaa euroa, eli se vastaa nyt  tämänhetkistä toteumaa. Samalla tehtiin merkittävä uudistus. Momentti siirrettiin  pois sosiaaliviraston talousarviosta, joten jatkossa mahdolliset tulevat  ylityspaineet eivät vaikuta sosiaalitoimen muuhun budjettiin. Kun se on kuitenkin lakisääteinen etuus, momentille haetaan ylitysoikeutta heti, jos sitä kuluu budjetoitua enemmän. Ihan älytöntä hirttäytyä sellaiseen momenttiin ja kertoo ehkä teatterin asteesta.

Aika moni on arvioinut, että demarit pelasivat nyt valtakunnallista oppositiopoliitiikkaa. Se on kyllä erittäin lyhytnäköistä, sillä yleensä Helsingissä on pystytty työskentelemään kolmen suuren (kok, vihr ja dem) kesken ilman valtakunnan kähinöitä. Koska tämä on maan ainoa metropoli. Mutta jos irtisanoutuu vuoden suurimmasta päätöksestä, jossa kaikki muut kaupunginhallitusryhmittymät kantavat yhdessä vastuuta, ei se voi olla heijastumatta muuhun yhteistyöhön. Tuosta nurkasta voi olla vaikea maalata itseään takaisin.

Tässä vihreiden neuvotteluryhmän tuntoja uudesta budjetista:

 

Helsingin talousarvio 2010 lisää sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ekologista kestävyyttä

TIEDOTE 11.10.2009

–        Helsingin investoinneista tehtiin talousarvioneuvotteluissa selkeästi  ekologisesti kestävämmät. Tontinvarausehdoissa ja kaupungin 
peruskorjaustoiminnassa sekä omassa uudistuotannossa parannetaan  rakennusten energiatehokkuutta. Tavoitteena on A-energialuokka. Tämä  on merkittävä parannus nykytilaan, toteaa vihreän valtuustoryhmän  puheenjohtaja Mari Puoskari.

–        Myös asukaspysäköintimaksun korottaminen sekä pysäköintimaksuista ja  pysäköintivirhemaksuista saatavat lisätulot auttavat tekemään  Helsingistä viihtyisämmän kaupungin, Puoskari jatkaa.

–        Erityisen tyytyväinen olen kuitenkin siihen, että budjetti vahvistaa  palveluja ja jopa lisää palvelutasoa mm. mielenterveyspalveluissa ja  päihdepalveluissa. Lastensuojeluun lisätään 4 miljoonaa euroa.  On tärkeää saada jatkossa lisää perhepaikkoja ja samalla uusia perheitä mukaan huostaanottotilanteisiin. Myös vanhuksiin lisätyt määrärahat  auttavat muun muassa omaishoitajia.

Helsingin kaupunginhallitusryhmät pääsivät budjetista sopuun  sunnuntaina 11.10.2009. Mukana ovat kaikki muut paitsi SDP.

–        Ihmettelen suuresti demareiden hirttäytymistä kunnallisveron nostoon. Vihreät eivät tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa halunneet käydä kuntalaisten kukkarolla. Siksi nyt nostettiin yleistä  kiinteistöveroa, jolla tehdyt menonlisäykset katetaan, toteaa vihreiden neuvotteluryhmän jäsen Elina Moisio.

–        Toimeentulotukeen tehtiin merkittävä uudistus. Momentti siirrettiin  pois sosiaaliviraston talousarviosta, joten jatkossa mahdolliset tulevat  ylityspaineet eivät vaikuta sosiaalitoimen muuhun budjettiin,  vihreiden neuvotteluryhmän jäsen Sanna Vesikansa sanoo.

–        Samalla momentille lisättiin 20 miljoonaa euroa, eli se vastaa nyt  tämänhetkistä toteumaa. Se on rehellisesti uusimman tiedon mukaan  budjetoitu, Vesikansa jatkaa.

–        Lapsiperheiden palveluita vahvistettiin. Ennaltaehkäisevien  lapsiperheiden palveluiden, kuten kotipalvelun ja perheneuvoloiden, palveluvolyymit pidetään vähintään vuoden 2009 tasolla.  Leikkipuistojen kunnostamiseen lisättiin 2 miljoonan euron määräraha.  Tämä on hienoa,  vihreiden neuvotteluryhmä jäsen Emma Kari totesi.

]]>